The Beginning.

Nyt on kohta kaksi viikkoa kulunut siitä, kun lähdin reissuun ja kaikki ovat odottaneet hengitystä pidätellen koska kirjoitan ;)
Yritinkin muutaman kerran viime viikolla kirjoitella, mutta koska olin jumissa Koreatownissa melko ällöttävässä hotellissa, niin en saanut millään inspiraatiota syttymään. Nyt Losissa sataa ihan taivaan täydeltä ja ukkostaa myös aika uhkaavasti, niin mä taidan pysytellä sisätiloissa ja kirjoittaa teille miten mulla menee.

Matka maailmanympärimatkani ensimmäiseen kohteeseen, eli tänne Californiaan siis alkoi 31.3.2012
Lensin mukavasti pari tuntia sinivalkoisin siivin Finskillä Lontooseen ja sieltä parin tunnin odottelun jälkeen Los Angelesiin. Ai että mä rakastan Heathrown kenttää. Mä voisin syödä ja kierrellä siellä vaikka kuinka kauan. Mutta nyt tällä kertaa ei ollut nälkä (lähtöstressi, en ollut muutenkaan syönyt pariin päivään) ja olin muutenkin ihan sekaisin. Peku heitti mut aamulla kentälle ja en oikein edes muista mitä tein Helsinki-Vantaalla. Sen muistan, että olisin halunnut kuulla jonkun sanovan, että tämä on tosi hyvä idea ja tätä sä oot aina halunnut. Kun kone nousi ilmaan niin itketti ja nauratti. Samanlainen fiilis uskoisin, kun oma lapsi lähtee ekalle luokalle kouluun. Tavallaan tosi ylpeä ja onnellinen ja toisaalta haikea. Tämä matka on ollut mun prioriteetti niin kauan ja sen valmistelu on ollut valtava osa tätä koko hommaa. Silloin, kun  kone nousi tajusin, että nyt tämä matka on alkanut ja tämä myös loppuu aikanaan. Mä jouduin luopumaan ensimmäisestä vaiheesta, siitä valmistelusta. Nyt mä istun tässä penkillä 17A ja oon tehnyt kaiken minkä voin. Tai muistin.

Pakkauskriisi.

Lento Lontoosta Losiin meni tosi hyvin, vaikka olin manannut sen moneen kertaan. Olin jo pari viikkoa ennen lähtöä aloittanut sen huokailun, että miten kurja lentomatka mulla on edessä. Miten se ainoa itkevä vauva on mun vieressä. Tällä kertaa  kuitenkin jouduin yllättymään positiivisesti miten kivuttomasti ja nopeasti 11 tuntia meni. Olin kyllä niin väsynyt, että nukuin monta tuntia. Sen aikaa, kun en nukkunut join teetä ja tuijotin sitä pientä ruutua ja katsoin missä lenskari menee. American Airlines tarjoaa ihanaa teetä paksuista, sellofaanisista kupeista. Ruoasta en osaa sanoa, kun ruokahalua ei edelleenkään ollut koko lennon aikana. Siinä sitä ihanaa teetä juodessa muistelin, että oon rullannut tätä mannerten väliä 12 kertaa. Ekasta kerrasta on 12 vuotta ja sillä lentomatkalla meidän kielimatkaryhmäläiset söi nuuskaa vessojen edessä ja voi pahoin :D Jossain Atlantin päällä aloin olla todella fiiliksissä ja sisältä oikein pulppusi sellainen riemun, odotuksen ja jänskätyksen fiilis. Varmaan sellaista, kun morsian valmistautuu häihinsä hääpäivänaamuna. En tiedä, mun täytyy näköjään kiertää maailma kokeakseni samoja juttuja. Kun olin jo lähempänä Amerikkaa uskalsin lukea kirjeitä mun rakkailta ystäviltäni. Taas itkua ja naurua. Mietiskelyä. Hymyä. Miten onnekas mä olenkaan, kun mulla on mahdollisuus toteuttaa tämä mun unelma ja mulla on niin mahtava tukiverkko kotona. Mä toivon, että osaisin  nauttia tästä matkasta täydellä sydämellä ja että ymmärtäisin kokoajan miten etuoikeutettu olen, kun voin vaan olla ja tehdä sitä mitä eniten rakastan.



" ... Jos juurrutat itsesi jonnekin merten taakse ja olet onnellinen siellä. Mä tulen sitten katsomaan sua ja sun kauniita mulattilapsia ja juodaan sitten teetä taas keskellä yötä..."

" ... Ja ajatus siitä, että ollaan kuitenkin samalla pallolla (ja sielultamme yhtä) yhdistää jokaisen mantereen yhdeksi maaksi ja pitää sut huutomatkan päässä..."

" Pieni SUURI  nainen, mä uskon suhun. Valloita se maailma! Mä odotan sua täällä vuoden päästä koivet tiukasti peruskalliossa. :) "

" Mä toivon että sä opit itsestäsi paljon tällä matkalla, ja että löydät paikkoja joihin juurtua jos niin haluat. Vaikka kai koko maailmakin voi olla koti. "

" Hei Mari. Lähestyn teitä rahvaan kirjeeni kera, ilmoittaakseni pitäväni yllä suomalaisen yhteiskunnan hitaasti murenevia rakenteita, suojellen vielä jäljellä olevaa moraalia, joka luonnollisesti laskee lähtönne jälkeen. Kansakunta luottaa edustukseenne rakkaan Isän maamme puolesta ja toivomme teille onnea ja menestystä tehtävänne haasteellisuuden huomioiden. Teidän..."

" Ja muista, nyt kun olet taas yhä kauempana kotimaasta, vieressäsi kuorsaava, hieman ylipainoinen herrasmies on vain "todellisuuden", reaalimaailman luoma harhakuva. Minä olen siinä ja pidän tiukasti kädestäsi kiinni. Enkä päästä irti ikinä."

xoxo Mari