SF Easter.

Nukuin ensimmäisen yön tosi huonosti. Joka hotellissa missä oon tähän mennessä ollut on ollut jonkinlainen äänihaitta, mutta kyllä se tässä oli aivan hirveä. Katsoin kelloa vielä 02.30 enkä ollut nukkunut yhtään. Seitsemältä alkoi katutyöt. No eipä mulla ollut kiire ylös, oli pääsiäinen, kaikki kiinni ja treffit sovittu klo 17.30 vanhan ihanan ystäväni Kellyn ja hänen miehensä kanssa.

5 more minutes?

Kello yhdeltätoista olisi ollut Castrossa Jesus of the year-paraati, mikä varmasti olis ollut näkemisen arvoinen tapahtuma. Olin laittanut herätyksenkin siihen, että menisin sinne. Olin suunnitellut reippaasti käveleväni sinne, vaikka San Franissa on poikkeuksellisen hyvä joukkoliikenne. Raotin peittoa joskus kymmenen aikoihin sen verran, että totesin ulkona olevan upea ilma. Kadulta kuului läheiset Egg Hunting-meiningit. Pikkutyypit metsästi munia Union Squarella.  Oli vähän huono omatunto, kun ei huvittanut. Mun olo oli vähän under the weather. Ajattelin jo, että mulle oli tullut pikamasis, kun oli niin innoissani eilen. Luonnollinen tapa reagoida? :D

Surkimus.

No ei ollut! Olin vaan niin  hirveän väsynyt, kun monena yönä peräkkäin olen herännyt johonkin, jonkin ihmisen tuottamaan ääneen. Mä oon niitä ihmisiä jotka tarvitsee unta toimiakseen. En todellakaan tarvitse 8 tunnin yöunia, mutta edes neljän sillein, että en heräisi kertaakaan. Päiväunia en oikein osaa nukkua, en varsinkaan nyt näin lyhyellä SF vierailulla. Silti köllöttelin sängyssä aika pitkälle päivään ja selailin jo room servicen listoja josko tilaisi jotain syötävää. En tilannut, vaan sain itseni lopulta pienen sisäisen taiston jälkeen kangettua ylös sangystä. Sitä paitsi Jack in the Box on kahdenkymmenen askelman päässä ovilta ja siellä on parhaat ranut. Voikohan ihminen addiktoitua ranskalaisiin? No, mä voin kyllä mihin vaan. Geary streetillä oli kyllä muitakin ihan oikeita ruokapaikkoja, ja ihan tosi hyvän näköisiä ja hyvän hintaisia.

Yksi maailman parhaista tunteista on se, että kun liikkuttelee jalkoja sängyssä, ei tunne yhtään muruakaan.

Out she goes

Hissi oli kuin huoltoaseman vessa.

No added sugar sounds good to me.

Mun suosikki amerikkalainen <3 mun sisko.

Illalla oli mahtavaa nähdä Kelly. Nähtiin viimeksi 2005, kun olin pari viikkoa hänen luonaan Napassa. Kelly on mun vaihtariperheen tytär. Tavallaan. Voi että oli ihana nähdä ja muistella menneitä! Ja tavata Tim, Kellyn aviomies. Me bondattiin heti, kun tavattiin 2003. Mä oon syntynyt 24.1 ja Kelly 29.1 ja ollaan molemmat alle 160 senttisiä, eli meiltä löytyi heti ainekset elinikäiseen ystävyyteen. Me varastettiin Finlandia-vodkaa vanhemmilta ja sekoiteltiin Kellyn huoneessa joka maanantai-ilta Sex on the beachit. Mä vedin pihalla salaa roskiksen päällä harmaata Belmonttia. Joskus joutu vetää vaan puoleen väliin, kun ei koskaan tiennyt kuka hakee seuraavan kerran röökiä. Kierreltiin illat Targetissa ja kuunneltiin Popedaa sen faijan autossa. Kelly pelasti mut aina kaikista huonoista tilanteista mihin mulla oli tapana ajautua. Kiivettiin öisin mun ikkunasta meidän talon katolle ja katseltiin tähtiä. Lakkailtiin toistemme varpaita ja suunniteltiin, että mennään Vegasiin, kun täytetään 18. Mun synttäripäivä oli vielä perjantai, mikä toi extrajännitystä Vegasin matkaan. Miksi, en muista enää. Iltaisin lenkkeiltiin ympäri Napaa ja ulkoilutettiin pientä yorkkia, Lexia. Lexi ei jaksanut kävellä kuin kilometrin ja loppumatka sitä piti kantaa. Tuuletettiin mua aina joku vartti ennen kuin mentiin sisälle, kun oltiin pysähdytty jalkakäytävän reunaan istumaan tupakalle. Mä muistan vieläkin miltä se nurtsi tuoksui ja harmaa Belmontti maistui syksyisessä illassa. Good times.

Mä olin se, jolla oli aina jotain sutinaa tai ainakin joku tavoittelematon bachelor kiikarissa. Kellya ei Napan kollit juuri kiinnostaneet. Mä taas rakastuin joka toinen päivä. Ja Kelly parsi mun rikkoutuneen sydämen kokoon joka toinen päivä. 2008 ne paukautti Timin kanssa naimisiin Lake Tahoella. Ovat olleet yhdessäkin jo 7 vuotta. Ja kuinkas kauan mä oon ollut sinkkuna... Mä kyllä löydän vielä jonkun, Kelly sanoi.

Käytiin sushilla Japantownissa, mihin olisi ehdottomasti pitänyt tutustua paremminkin. Se muistutti ihan tosi paljon Osakaa. Sushi oli luonnollisesti hyvää ja jutskailtiin siinä valkoviinin äärellä kaikki menneiden vuosien ups & downsit, sekä käsiteltiin Euroopan talouskriisi, USA:n ulkomaalaispolitiikka sekä ilahdutin Timiä kertomalla, että Angry Birds tulee Suomesta.


Ennen kuin he lähtivät ajelemaan kohti Napaa, me mentiin vielä mun läheiseen Dineriin syömään breakfastit. Mä rakastan aamiaista ja voisin syödä niitä vaikka kuinka monta vuorokaudessa.

Sitten he saattoivat mut hotellille ja halattiin tiukasti ja luvattiin, että nähdään taas pian. Mun tyyppi. Mun sisko.

Vähän kehnosti alkanut sunnuntai kääntyikin oikein virkistäväksi illaksi. Olin juonut pari lasi valkoviiniä ja saatoin olla hieman tipsy, ainakin hymyilytti taas tosi paljon.


xoxo Mari