Quarter-life Crisis: Miami Beach is where neon goes to die.

MIAMI.

En muista koska olisin ollut niin onnellinen kuin keskiviikkona, kun kone rullasi onnistuneesti MIA:n lentokentälle. Aurinko paistoi ulkona täydeltä terältä, vaikka San Josessa katsomani sääennuste oli luvannut sadetta ja ukkosta. Lentokentällä viranomaistoimitukset sujuivat hitaasti ja mulla kesti varmaan tunti päästä ulos. Olin tilannut Super shuttlen noutamaan mut kentältä ja mä olin ainoa kyytiläinen, joten pääsin myös nopeasti hotellille. Matkalla olin liimautuneena ikkunaan ja katselin haltioituneena aurinkoista Miamia, olin kuin 5-vuotias jouluaattona. Näytti Miami Vicelta. Mun kadulla oli molemmilla puolilla kauppoja ja mä kihisin innosta. Olin varannut kolmen tähden hotellin Beach Plazan South Beachilla Collins Avenuella. Hotellissa mut oltiin upgradettu sviittiin, mikä luonnollisesti tuntui mahtavalta torakoiden ja jääkylmien suihkujen jälkeen. Mulla oli jopa oma eteinen. Ja viisi pyyhettä.

Heitin kamat 180 senttisen king size sänkyni päälle ja lähdin saman tien ulos. Kello oli yli seitsemän illalla ja aurinkoi paistoi vielä. Mä olin niin onnellinen etten osaa kuvailla. Tuntui vaan niin hyvälle. Kiertelin kauppoja euforiassa. Kaduilla ihmiset olivat upeita. Aurinko laski yllättävän myöhään ja hämäryys kesti pitkään. Tuoksui makealle. Neonvalot syttyivät ja baarien lounget availivat oviaan ja pyyhkivät valkoisia nahkapenkkejään. Musiikki soi kovaa. Odotin näkeväni miehiä takatukissa ja kokovalkoisissa puvuissa, mutta siinä jouduin valitettavasti pettymään.

Mä menin syömään ensimmäiseen hyvältä ( ja suht edulliselta ) näyttävään ravintolaan, jossa mua palveli söötti 14-vuotiaan näköinen poika. Hän kehotti mua ehdottomasti kokeilemaan baarimikon tekemää mojitoa. Ja se oli paras mennessä, parempi kuin se Granadan. Ruokaa odotellessa juttelin jonkun valokuvaajan kanssa niitä näitä ja ihailin violettia taivasta. Illalla otin hyvällä omalla tunnolla pitkän ja kuuman suihkun, kunnon paineella.

Hotellissa oli ilmainen aamiainen klo 8.00-9.30 ja mä heräsin seitsemältä nälkäisenä. Aamiainen oli ihan hyvä ilmaiseksi. Huomasin illalla, että olin unohtanut adapterin Costa Ricaan ja ihan ekaksi täytyi hommata uusi. Mietin, että ostanko vaan uuden laturin tietokoneeseen ja lataan sen kautta muut vehkeet. Satoi kaatamalla ja kadut lainehti vedestä. Onneksi mulla on maailman parhaat sadevaatteet ja nappasin vaan kartan ja lähdin etsimään Apple Storea. Löysin sattumalta elektroniikkakaupan ja ostin sittenkin sen kansainvälisen adapterin. Ei tarvitse enää miettiä noita verkkovirtajuttuja.

Kävelin Lincoln Roadia ja kävin joka kaupassa hypistelemässä. Tuntui ihan epätodelliselta miten paljon tuli vettä ja miten pimeää oli. Ketään muita ei ollutkaan liikenteessä kuin mä, riemuidiootti hymy korvissa, verkkarit jalassa ja sadetakki päällä. Puolen päivän aikaan jouduin palaamaan hotellille, koska tuuli niin kovaa. Olen aina kuvitellut, että ihminen ei kaadu tuulessa. 156,5 senttinen kaatuu. Hurrikaanin iskiessä mulla ei olisi minkäänlaisia selviämismahdollisuuksia.

Always. Cheers!

A proper bathroom.

Sade lakkasi iltapäivään mennessä ja aurinkokin alkoi pikkuhiljaa näyttäytyä. Mä pääsin taas liikkumaan vapaasti. Kadut oli täynnä roskia ja palmunoksia tuulen jäljiltä. Mulla oli ihan oikeita asioita hoidettavana ja sain onneksi melkein kaikki hoidettua. Ainoastaan ebookin osto jäi, kun niitä ei löytynyt koko South Beachista. Kaikkein tärkein hoidettava asia oli korvatulppien osto. Mun kunnon tulpat loppui jo Hondurasissa, ja sen jälkeen olenkin nukkunut huonosti. Löysin lopulta yhdet kumiset Leonesta, mutta niistä tuli korvat kipeiksi. Yritin metsästää perustulppia joka apteekista ja marketista mitkä näin Väli-Amerikassa. Lopputuloksena, olen ostanut neljä pakettia kortsuja ja kaksi pakettia tamponeita. Ne paketit näyttää ihan samalta kaikki! Nyt löysin ja ostin heti 70 paria varastoon.

Sain myös uuteen puhelimeen sim-kortin ja täydensin lääkevarannot. Piti myös löytää vähän lämpimiäkin vaatteita Etelä-Amerikan talveen ja sepäs olikin haasteellista Miamissa toukokuussa. Löysin onneksi jotakin. En kuitenkaan raaski lähettää kesävaatteita vielä porukoille Suomeen. Miamin alkuhuuma saattoi hieman laskea, kun laajensin reviiriäni. Isojen pääkatujen takana ei ollutkaan yhtään mitään. Mähän olin vaan ja ainoastaan South Beachilla, enkä osaa sanoa Miamin kaupungista mitään. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että Miami käsitetään nimenomaan Miami Beachina. Jos näin on, en jaksaisi olla siellä yli viikkoa. Ensiksikin, ihan liian ylihinnoiteltua kaikki. Manikyyri ja pedikyyri maksoi $40, kun se on normaalisti noin $25. Ruoka oli periaatteessa ihan normihinnoissa mutta se ei ollut erityisen hyvää missään. Paras ateria minkä söin oli Miamin lentokentän Sushi ravintolassa, jossa söin kana-äyriäisnuudelit. Äyriäiset maistui järvivedelle ja mudalle. Muutenkin tuntui, että kaikki maksoi paljon enemmän kuin Jenkeissä yleensä ja palvelu oli huonoa. Tai ei huonoa, mutta kyllästynyttä. Onneksi en saanut vaihdettua lentoa ja pidennettyä aikaan niin kuin alunperin ajattelin. Mulle kolme päivää oli ihan riittävästi. Kävin ihan pikaisesti beachilla, mutta se ei näyttänyt miltään, mitä pelkäsinkin. Standardit nousi Belizen jälkeen. :) Jos olisin Miamissa pidempään, menisin ehdottomasti parin päivän retkelle Bahamalle ja Key Westiin. Mutta olen kyllä sitä mieltä, että äiti ja iskä voisi jäädä eläkkeelle ja muuttaa talviksi Floridaan niin voisin aina vierailla. Siellä olikin paljon Eino Grönin näköisiä eläkepäivien viettäjiä ajelemassa golfkärryillä vitivalkoisissa tennareissaan ja tennissukissaan, jotka olivat vedetty polveen asti. Jotenkin kyllä näkisin faijankin siellä bongailemassa lintuja aamuauringossa, ruskettuneena ja ryppyisenä. ;)

Sovituskopissa...WTF?

Toisena päivänä aurinko paistoi heti aamusta. Mä lähdin aikaisin liikkeelle, koska halusin kävellä vähän aikaa täysin vapaasti. Kaduilla vaeltaa uskomattomat määrät ~~mustia~~, afroamerikkalaisia, hiiiitaaasti. Miehet ovat tiukassa lihassa ja sietääkin edetä hitaasti, että jokainen varmasti kiinnittää huomionsa. Naiset ovat upeita, eri kokoisia ja näköisiä ja mikä parasta; YLPEITÄ. Kaduilla olikin jatkuvasti soidinmenot käynnissä ja " human mating dance ", mistä olenkin puhunut monelle. Ensimmäisenä päivänä sitä oli ihan hauska seurata, mutta sitten olin jo sillein että voitteko liikkua nyt jumalauta?

Mullakin oli mielikuva itsestäni, kun olen Miamissa. Siinä mulla oli vihreä silkkinen mekko, isot kultaiset korvikset, suorat hiukset, meikki joka oikeasti on silmissä. Tuoksuisin puhtaalle ja mulla olisi täydelliset kynnet. Joisin jotain hyvää drinkkiä jollain terassilla ja pyytäisin tarjoilijaa ottamaan musta kuvan, jonka laittaisin Facebookiin. Todellisuudessa, perjantai-iltana, istuin alasti kylpyhuoneen lattialla syöden pringleseitä, juoden jäävettä ja räkätin vahingoniloisesti mesessä kaverille, joka joutui odottamaan lentoaan Manilan kentällä yli yhdeksän tuntia. Ihana todellisuus. Ihanaa, kun ei tarvitse tehdä mitään tai mennä minnekään.

Nautin vain pitkistä kävelyistä ja omasta rauhasta. Latailin akkuja ja energioita. Ostin uuden pesusienen ja pienen vadelma-vaniljan tuoksuisen kylpyvaahdon. Pesin, kuorin, jynssäsin, sheivasin, läträsin naamioilla. Kaivoin naiseuteni esiin kesivän nahan ja sisäänkasvaneiden karvojen alta. Ostin uuden vartalosuihkeen ja suihkin itseni kiwin ja jonkin toisen trooppisen hedelmän tuoksuiseksi ja menin nukkumaan isoon sänkyyn. Ocean drive oli suljettu liikenteeltä ja joka puolella oli pippalot menossa Memorial Dayn takia. Nyt mulla kuitenkin oli ne korvatulpat ja nukuin rauhassa koko yön. Aamulla heräsin horkassa, kun ilmastointi oli jumittunut kylmälle. Makoilin sängyllä pitkään peiton alla ja imin itseeni valoa verhon raosta. Ihana lauantai. Hyvä päivä jatkaa matkaa.