Go Slow. Caye Caulker.

Kaikkein parasta tässä matkassa on varmaankin se, kun pääsee käymään paikoissa mitä ei ole tiennyt olevan olemassa. Oon ollut kolme päivää Belizessa Caye Caulkerissa, joka on pikkuruinen saari San Pedron edustalla. Voisin kertoa pitkän tarinan meidän pitkästä ja epäonnisesta matkasta tänne, mutta jätän sen nyt väliin, koska oon niin häkeltynyt tästä paikasta etten osaa ajatella ikäviä asioita :)

Heti, kun veneemme lipui satamaan oli meininki omanlaistaan. Kello on lähemmäs kahdeksan ja oli jo tullut pimeää. Satamassa oli kaiken ikäisiä ihmisiä toivottamassa tervetulleeksi saarelle. Ihmiset puhuivat merirosvo aksentilla. Tarjottiin kantoapua. Hymyiltiin. Puhalsi lämmin tuuli. Saari koostuu pääosin kolmesta kadusta, joten matka hotellille vei noin minuutin. Pääkadun varrella oli monenlaisia pieniä ravintoloita ja omistajat istuivat omiensa edustalla ja hymyilivät leveästi ohi kulkeville kummasteleville matkailijoille. Hotelli oli kunnollinen. Ei mitenkään hohdokas, mutta suihkusta tuli kuumaa vettä paineella ja sängyt olivat ihanat. Pehmeät ja kaksi kunnon tyynyä. Tuhistiin Meganin kanssa kuin vauvat kehdoissaan aamun asti. Ihmisen onnellisuus koostuu loppujen lopuksi niin pienistä asioista kuin kuuma suihku ja pehmeä sänky. Ilmastointia ei ole, mutta katossa on tuuletin. Sen äänikin on linnunlaulua täällä :)

Caye Caulkeressa tiet ovat hiekkateitä, eikä autoja ole kuin kolme. Ihmiset kulkevat golf-kärryillä ( juuri niin) Taxi on keltainen golf-kärry. Myös pyörillä liikutaan paljon. Liikenneonnettomuuden vaara on siis verrattain pieni, mutta jalan liikkuessa on syytä varoa putoilevia kookospähkinöitä.

Viimeinen puolituntinen veneellä San Pedrosta 

Mentiin vielä samana iltana porukalla illalliselle. Täällä elämän ohjenuorana toimii " Go slow " ja tämä pätee myös ravintoloissa. Istuimme ulkona meren rannalla tähtitaivaan alla isossa pöydässä. Odotimme ruokiamme yli tunnin, koska ruoka valmistuu silloin kun on sen aika ;) Saimme rommia odotellessa ja lopulta saimme myös mahtavat sea foodimme. Saarella ruoka koostuu pääosin äyriäisistä. Kanaakin on saatavilla jos ei meren elävät maistu, mutta mulle maistuu. Olimme poikki koko porukka mutta sovittiin silti, että aamulla lähdetään koko päivän kestävälle snorklausmatkalle ja jokainen on pystyssä yhdeksän aikoihin. Kuuma suihku ja puhtaat lakanat tekivät tehtävänsä ainakin mulle...

Pääkatu

Aamulla oli jo polttavan kuuma. Lähdin etsimään sopivaa aamiaspaikkaa. Kulkiessani hiekkatietä jokainen vastaan tuleva tervehti (jokainen) Lapset pyöräilivät kouluun polvisukissaan ja mekoissaan. Eräs ekaluokkalainen tyttö meni pyörällä ohi, pysähtyi ja kääntyi ja pyöräili mun luokse ja kysyi mihin olen menossa. Kerroin, että haluaisin aamupalaa ja yritän löytää hyvän paikan. Hän sanoi tietävänsä yhden ja lähti näyttämään tietä. Hän kertoi, että oli vahingossa herännyt aamulla tuntia liian aikaisin ja tajunnut vasta koululla olevansa etuajassa. Hän toi mut lilan, kaksikerroksisen lautamajan eteen ja lähti ruokkimaan koiran ennen kouluun menoa. Ihmisiä istui terassilla, tuoksui kahvi ja vaahterasiirappi. Odotin sielläkin tilaustani hyvän aikaa, mutta aivan sama. Ei oo kiire. Sain vasta puristettua appelsiinimehua, joka oli niin tuoretta, että se melkein poltti suuta. Vitamiinien imeytymisen pystyi melkein kuulemaan. Hedelmälautaselta löytyi isoja paloja banaania, papayaa, ananasta ja vesimelonia. Maksoi noin kolme euroa. Saarella on muutama minimarket, josta voi ostaa ruokaa, mutta ei kannata. Ihania ravintoloita on vieri vieressä ja kunnon meri-illallinen maksaa noin 8 euroa. Annokset ovat valtavia. Litra vettää maksaa 0,70centtiä. Rommi on vielä halvempaa.

Meidän oli tarkoitus lähteä snorklaamaan kymmenen aikoihin, mutta täällä aikataulut ei ole niin justiinsa. Meidät jaettiin kolmeen veneeseen ja lähdettiin matkaan yhdentoista aikoihin. Olin valellut itseni aurinkorasvalla. Koko päivä Caribian merellä auringon alla saattaa johtaa pahoihin palovammoihin, ja mun kärtsänneet nivuset ei kestä enää sitä. Mähän en ole koskaan snorklannut ja meidän veneessä oli muutama muukin ekakertalainen. Me pyydettiin, että saataisko me varmuuden vuoksi pelastusliivit :D Ja saatiin. Kapteeni köytti liivin tiukasti rinnan alle. Meillä oli kolme kohdetta mihin mentäisiin. Ekana mentiin maailman toiseksi suurimmalle koralliriutalle. Siellä oli tarkoitus ensisijaisesti nähdä Manatee. Sinänsä vähän huono aloittaa tällaisesta kohteesta, koska nyt mikään ei tunnu kuulemma enää miltään. Joko mä en keskittynyt tai jotain, mutta multa meni täysin ohi mahdollinen opastus miten se homma toimii. Yhtäkkiä löysin itseni merestä, enkä edes tiennyt miten se suukapula asennetaan suuhun. No ei se onneksi ole kovin  haasteellista hommaa ja ei aikaakaan, kun pääsin nautiskelemaan vedenailaisesta elämästä. Mä yritin seurata muita, mutta merenkäynti oli aika kova ja mä en oo koskaan käyttänyt räpylöitä. Näin vaan kaikkien muiden päät, kun ne meni isossa parvessa rytmikkäästi eteenpäin ja mä menen siellä sivummalla omia teitäni. Se oli kyllä upeeta! Kirkasta vettä, aurinko säteilee, se koralliriutta itsessään oli uskomaton. Sovittiin kapteenin kanssa, että ei saa koskea, mutta kyllä mun niin teki mieli ;)

Uskomattomia värejä, kaloja, isoja kalaparvia, luolia. Ensimmäinen sukellus kesti tunnin ja mä palasin viimeisten joukossa laivalle. Yritin räpiköidä epätoivoisesti vasta-aallokkoon. Laivalla kaikki oikein kuhisi innosta, että kuka oli nähnyt Manateen ja kaikki olivat nähneet tämän nelimetrisen harvinaisuuden. Kaikki paitsi minä, joka olin innoissani uinnut Nemon näköisen pikkukalan perässä toiseen suuntaan :D

Toisella sukelluksella mentiin ruokkimaan haita ja sitten uimaan niiden sekaan. Mun mielestä ne eivät olleet oikeita haita ( valkohaita ) vaan ne oli jotain hampaattomia pikkuhaita. Niitä oli ihan hirveästi! Kun ui ja katseli merenpohjaa, näkyi vaan ympyrävarjo, minkä hait muodosti mun ympärille. Hyvä, että ne oli niitä vaarattomia! Kolmas kohde oli mun mielestä aika tylsä, kun katseltiin vain kaloja ( mä katselin muutaman jenkkipojan kiinteitä pakaroita.. ) Pitkän päivän jälkeen kapteeni laittoi purjeet ylös ja tarkoituksemme oli purjehtia takaisin saarelle. Reggae soi ja tarjolla oli rommiboolia koko porukalle. Meille tarjoltiin myös tuoreita hedelmiä. Aurinko alkoi hiljalleen laskea Caribian mereen ja meidän laivassa alkoi kekkerit. Rommia meni pullo toisen jälkeen. Mä istuin kapteenin kanssa veneen kannella ja juotiin boolia. Kapteeni, Vito nimeltään, on kuusikymppinen, auringossa ahavoitunut, sinisilmäinen Caribiano. Katseltiin auringonlaskua ja juteltiin miten erilaisia me ollaan. Juteltiin kaamoksesta, minuuttiaikataulusta, ihmisten kiireettömyydestä Caribialla, pimeydestä. Hän ei voinut ymmärtää miten me osataan mennä nukkumaan, jos on koko ajan pimeää. Tai miten me osataan herätä töihin, jos aurinko ei herätä. Hän sanoi, että täällä aurinko kertoo päivän rytmin. Sanoin, että meillä on herätyskellot ja hän pudisteli päätään ja pyöritteli silmiään. " Go slow "

Yes, I was snorkeling.

 Saavuttiin satamaan auringon vielä kelluessa meren päällä. Jatkettiin vedenjakalalle katsomaan auringonlaskua. Ostettiin pari ämpärillistä olutta ja istuskeltiin. Meitä oli meksikolainen, islantilainen, uusi-seelantilainen, kolme tanskalaista, kaksi aussia, kolme jenkkiä ja yksi josta ei ottanut selvää. Kenties hollantilainen. Täällä saarella asuu paljon koiria, ei kulkukoiria, vaan ihan lemmikkikoiria joilla on pannat kaulassa ja massut pullollaan. Nämä koirat ovat ulkoilmaravintoloissa, baareissa ja ihan joka paikassa. Ne tykkää rapsutuksista eikä kerjää. Rannalle, kun levittää vilttinsä ja jos selkänsä kääntää on siihen jo koira mennyt peseytymään ja tekemään pesää itselleen. Ihania. Mä en voi uskoa, että tällaista paikkaa edes on.


Illalla mentiin vielä vähän baariin, täällähän happy hour kestää mukavasti iltapäivästä keskiyöhön. Baareissa istutaan keinuissa ja juomat tulee kunnollisista paksuista laseista. Kahvi tarjoillaan eri pari sarjoista. Rommikolan saisi myös vaaleaan rommiin, mutta tuntuisi pyhäinhäväistykseltä alkaa nillittää jostain Bacardista tällaisessa paikassa. Ja sitä paitsi oon jo aika hyvin tottunut rommiin täällä. Osallistuin arpajaisiin, johon liittyi jotenkin kana, mutta en tiedä miten mulla meni. Lähdin aika ajoissa hotellille. Pitkä päivä auringossa uuvuttaa. Ennen nukkumaan menoa tarkastin, etten ollut palovammoilla ja ihme kyllä en ollut.

Aamulla menin samaan paikkaan kuin eilen hakemaan hedelmälautasen ja ihanan mehun. Tänään on viimeinen täysi päivä Caye Caulkaressa ennen huomista matkan jatkumista viidakkoon. Saan vielä nauttia merestä. Täällä ei ole varsinaista rantaa, mutta vedenjakalalla on baari ja betonivalleja missä maata. Oltiin siellä muutama tunti ja mä lähdin siitä pyykinpesuun. Olen odottanut koko viikon, että pääsen pesemään pyykkiä ja että saan puhtailta tuoksuvia vaatteita.

Pakkasin rinkan hyvissä ajoin ja se meni kiinni?! Oon kyllä jättänyt muutamia juttuja pois, mutta silti! Lähdemme huomenna klo 12 ja mä aion olla kärppänä pystyssä jo aamusta. Fiilistelen vielä hetken tätä epätodellista meininkiä täällä :)

Yläosa.

Alaosa.

Puhtaat vaatteet. Arjen pientä luksusta.

Rajanylitys tänne oli ehkä maailman iisein. Passi iskettiin leimattavaksi lankkulaiturilla, jonka lankkujen välistä kimmelsi meri. Tiskillä soi reggae ja vieressä oli baari, jossa oli happy hour. Belize on yllättänyt mut ihan täysin ja voin suositella enemmän kuin lämpimästi jokaiselle. Ehdottomana plussana vielä kaikelle on se, että täällä puhutaan englantia, täällä voi käyttää myös Yhdysvaltain dollareita ja ihmiset. Ne ihmiset. Nämä on näitä asioita mitä ei voi sanoin kuvailla, en mä ainakaan osaa. Belize  ei ole tunnettu turistimaa ja paikalliset puhuvatkin siitä Väli-Amerikan parhaana salaisuutena. Tulen tänne joskus takaisin ihan ehdottomasti.

Toivottavasti tekin pääsitte trooppiseen tunnelmaan siellä ja kun suljette silmänne, voitte suorastaan maistaa frozen margaritan huulillanne ja kuulla rätisevästä radiosta reggaeta...




xoxo Mari