Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Pura Vida Costa Rica! Siempre!

lauantai 26. toukokuuta 2012

Pura Vida Costa Rica! Siempre!

Oon ollut reissussa pian kaksi kuukautta. Olen tullut elämässäni siihen pisteeseen, että alla olevan apinan näkeminen oli viime viikon isoin asia. Olen puhunut siitä kaikille ja kertonut miten harvinaista se on, että apina tulee viidakossa tuolla tavalla parin metrin päähän. Näin myös kaksi " tosi harvinaista " lintua, mutta niistä kun alan kertomaan, voin vaan tulkita kuulijan katseesta ettei niitäkään asia liiemmin kiinnosta :D Ei muakaan! 

Apinan kohtaaminen tapahtui Monteverden sademetsässä. Monteverde oli ensimmäinen kohteemme Costa Ricassa ja se olikin yksi mun lemppareista. Tosi pieni ja turistinen, mutta myös tosi paljon tekemistä. Mukavaa vaihtelua niille tulivuorille. Monteverde on pienen pieni kaupunki Puntarenaksessa. Tunnettu sademetsistään ja sadoista eläin -ja hyönteislajeistaan. Eeew... Niitä kyllä riittikin, mutta onneksi ei tällä kertaa huoneeseen asti. Oli sammakoita ja käärmeitä ja vaikka mitä. Myös harvinaisia perhosia. 

Mä päätin mun kolmen kaverin kanssa irroittautua tästä maailmasta ja osallistuttiin luontopolkukävelylle. Kaikki varmasti muistaa ala-asteelta miten booooring oli luontopolkukävely? Tämä on näköjään kansainvälistä, koska meitä oli kaksi Ausseista ja yksi Jenkeistä ja kaikki muisteltiin kauhulla niitä aikoja. No me päätettiin silti kokeilla. Olemmehan aikuisia, ja aikuisia kuuluu kiinnostaa tietyt asiat luonnossa. Erona perusluontopolkuun oli se, että se tapahtui kymmenien metrien korkeudessa riippusilloilla korkeimpienkin puidenlatvojen yllä. Hohhoijaa. Pysähdyttiin viiden askeleen välein, oltiin hiljaa ja seurattiin kun opas kuunteli jotain. Sitten mekin kuunneltiin. Joku lintu? Kolme tuntia. Se oli niin tylsää, että lopulta mä menin reippaasti etumatkaa. Nojailin sillankaiteeseen ja syljeskelin alas ja yritin kuunnella koska läsähtää lehdelle. Sitten yhtäkkiä siihen kaiteelle pomppasi se apina! Mä olin eka, että apua, pureeko se ja näkeekö muut. Muu ryhmä oli vielä kuuntelemassa linnunlaulua toisessa päässä siltaa ja mä tiesin, että kaikki ( varsinkin se ärsyttävä canadalainen luontotutkija, joka keskeyttää toisten puheen jatkuvasti ) haluaa nähdä tämän apinan, koska siitä on ollut puhetta koko tämän kierroksen ajan. Opas sanoi, ettei ne liiku koskaan yksin vaan aina laumassa ja siksi ne ei tule ihmisen lähelle ikinä. Yritin hiljaa huutaa niille ja huitoa, että se on täällä nytten sellanen apina. Se on yksin ja se on parin metrin päässä musta. Ryhmä ei kuullut. Kaikki polvihoisuissaan ja hellehatuissaan oli selkä muhun päin. Mä katsoin apinaa ja apina mua. Se rapsutteli itseään. Kysyin saanko ottaa kuvan. Se lähti tulemaan lähemmäs mua ja mä kävelin kauemmas muutaman askeleen. Sitten se pysähtyi ja alkoi kieppumaan hännällään vaijerissa. Show off ;) Sain pari hyvää kuvaa ennen kuin silta alkoi heilumaan, kun ryhmä lähti kävelemään. Apina pomppasi takaisin puuhun ja katosi.

" Mari you bored? "
" No, I just saw a howler monkey. It was only a few metres away."
" Bullshit. "



Mr. Monkey.

Kuva ei välitä miten ihmeellinen se oikeasti on. Tämän takia en ota maisemakuvia.
No vähän jesaria siihen niin kyllä se pari vuotta siinä pysyy...
Yritin ottaa itsestäni kuvaa, jossa välittyisi mun kiinnostus luontopolkua kohtaan. En saanut tarpeeksi hyvää, mutta onneksi löysin kuvan meidän Jerpasta, jonka ilme kertoo kaiken. Just noin paljon mua kiinnosti.


Kävelykierroksen jälkeen meidät vyötettiin erinäisillä hihnoilla ja iskettiin kypärät päähän ja hanskat käteen. Edessä oli 12 vaijerilaskua sademetsän yllä. Mä en todellakaan ole mikään adrealine junkie, mutta ajattelin nyt, että koska se Volcano boarding ei onnannu niin kokeillaan tätä sitten. Ensiksi harjoiteltiin pienessä vaijerissa, ja sitten matkustettiin hiihtohissillä viisitoista minuuttia ylös puiden päälle. Eka lasku oli 300 metriä ja mulla mielestäni tekniikka aika hyvin hallussa. Meillä oli kaksi ihanaa tyyppiä oppaina, toinen antoi vauhtia ja lähetti matkaan, ja toinen oli toisessa päässä ottamassa vastaan. Ensimmäinen lasku on kauhea. Piti olla selällään muna-asennossa, jalat koukossa vatsan päällä, kädet suorina. Vaijeri ritisi ja heilui, kun kiidin toiseen päähän. Pari laskua meni silmät kiinni ja toivoin vaan, että se olisi ohi. Laskut piteni yli 400 metrisiksi ja vauhti kiihtyi. Yhden kerran mun vauhti ei riittänyt ihan loppuun asti, vaan jouduin hinaamaan itseni toiseen päähän. Viimeinen lasku tehtiin yhdessä parin kanssa. Se oli yli 700 metriä ja meni kovaa. Se oli ensimmäinen ja viimeinen lasku, jossa vähän pystyin ihailla niitä maisemiakin. Kokonaisuudessaan päivä kesti viisi tuntia ja maksoi $90.

Muut meidän porukasta oli toisessa paikassa ja he olivat benji-hypänneet ja tehneet vaikka mitä villiä mistä katseltiin illalla iphoneista videoita. Mulle riitti seuraaviksi vuosiksi tuo zip lining vallan mainiosti. :)

Monteverdesta lähdettiin minibussilla ( joiden laatu vaan paranee Costa Ricassa ) pieneen satamaan, josta veneellä  La Fortunaan. La Fortunassa meidän ihana hotellimökkikylä sijaitsi viidentoista minuutin kävelymatkan päässä kaupungista, mikä ärsytti, koska sadekausi oli alkanut ja vettä tuli joka tapauksessa sen kävelyn aikana. Taxisysteemi toimi kuitenkin tosi hyvin ja matka suuntaansa maksoi $1, ei paha kun jakaa neljään osaan. Itse kaupungissa ei kyllä ollut mitään muuta kuin turisti-infoa ja turistikauppaa. Alueella on koskenlasku -ja kanoottimahdollisuudet, joten niitä siellä luonnollisesti kaupataan. Hintataso heti tosi korkea. Ihmiset puhuivat englantia ja palvelu sen myötä aika huonoa. Kaksi päivää meni kuitenkin kivasti. Meillä on ollut Meganin kanssa kuukauden ajan suihku ensimmäinen asia mikä tarkistetaan huoneessa. Ja täällä se oli outo, mutta maailman kuumin. Jopa vessan ovi meni kiinni. Kahdessa edellisessä ei mennyt. Otin pari päivää levon kannalta. Muut lähtivät kaupunkiin baariin, mutta minä menin yhdeksältä nukkumaan ja tungin korvatulpat niin syvälle, etten herännyt kun Megan ryömi takaisin aamuyöstä. Nukuin ensimmäisenä yönä yli kaksitoista tuntia. Vettä tuli kaatamalla ajoittain ja mökin peltikatto rikkoi se kuvitelman mikä mulla oli sateen kuuntelusta ja sen rauhoittavasta vaikutuksesta.



I love Pepsi too!

Streaming volcano, straight ahead!
To Miami she goes!

Noin minäkin parkkeeraisin.

Kantaisä.

Super hamburger.


Next stop San Jose.
Pakollinen kuva Paavista.
Oikea karkkikauppa San Josessa!

THANK YOU!!! 
San Josen iltapala.
Viimeisen aamun aamiainen yhdessä tyttöjen kanssa. Laughing & bitching <3
Yay for.. ;)

Matkaeväät Miamin lennolle. En kuitenkaan saanut ottaa koneeseen tuota lentokentältä ostamaani Pepsiä, olinhan saattanut virittää siihen pommin.
Viimeisenä iltana San Josessa menimme yhdessä illalliselle niin kalliiseen ravintolaan, että mä tilasin vaan hedelmälautasen jälkiruokaosastolta. Olin kyllä food jealous, kun katselin toisten mahtavia sea food annoksia, mutta he maksoivatkin niistä $40 plus yli $10 drinkit. Minä söin vesimelonia ja join mehua :D Oli hauska ja haikea ilta. Heitettiin heipat kadulla kavereille, joiden lennot lähti takaisin kotiin heti aamusta. Mentiin yhdelle vielä lokaalin kuppilaan, mutta ei jaksettu jatkaa yötä sen pidemmälle. Seuraava päivä oli tiistai ja mä lähdin Miamiin keskiviikkona. Mä ja aussit pyörittiin seuraava päivä kaupungilla ja oltiin tosi fiiliksissä seuraavista kohteistamme, vaikka tiemme eroavatkin nyt. Ollaan matkattu yhdessä kuukausi, joka on tuntunut vuodelta. Ollaan naurettu ( enimmäkseen naurettu ), itketty ja kirottu kaikki. Ja nautittu kaikesta lopulta täysin rinnoin. Matka oli kuitenki yksi antoisimmista koskaan ja olen oppinut itsestäni ihan hirveästi. Ja lopuksi toivon maailmanrauhaa...No ei vaan, on cliché, tiedän. Mun kaltaiselle lonely riderille teki todella hyvää olla ryhmässä ja oppia olemaan. Jakamaan ja tekemään päätöksiä yhdessä. Välillä tuntui tosi pahalta, mutta nyt oon tyytyväinen ja ehkä jopa ihan pikkaisen ylpeä, että kestin loppuun asti.

Keskiviikkona olin bookannut hotellista ihanan vanhan herran heittämään mut kentälle. En tiedä kuka hän oli mutta koska hän istui siellä aina, ajattelin kokeilla onneani. Tuli vielä halvemmaksi kuin taxi. Juteltiin matkalla espanjaksi, tai siltä musta ainakin ajoittain tuntui. San Josen lentokenttä oli supersiisti ja selkeä. Ainoa minkä unohdin oli $28 maastapoistumismaksu, mutta sen voi onneksi maksaa luottokortillakin. Sain pari tuntia hyvin kulumaan, vaikka ei siellä kauppoja ollut kuin muutama. Olin niin käsittämättömän täpinöissäni Miamista ja muutaman päivän normaalista elämästä. Englanninkielestä, tutusta ruoasta, asioiden hoitamisen mahdollisuudesta ja kaikesta.


Mutta nyt olen täpinöissäni eräästä toisesta paikasta, yes yes yes! :D




Ihanaa viikonloppua kaikille ja nauttikaa mökkeilystä!


xx Mari

Tunnisteet:

2 kommenttia:

26. toukokuuta 2012 klo 8.17 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tää oli paras tarina mennessä. Eläydyin niin kun olisin itse ollut sillalla käppäilemässä vähän samoissa fiiliksissä edellä muita. Hauskoja kokemuksia apinan kanssa ja hauskasti kuvastit tunnetilaasi Jerryn kuvalla.
Turvallista matkaa Etelä-Amerikassa. Mude :) Iskä, Jerppa ja Lucinda.

 
26. toukokuuta 2012 klo 18.12 , Blogger Mari kirjoitti...

Thanks mom, you're my biggest fan ;)

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu