Peru LOVE & yliannostus pariskunnista.

Peru on vetänyt villin kortin hihastaan ja kiilaa ehdottomasti mun suosikkimaiden joukkoon. Olin kuullut ja lukenut Liman kaoottisesta lentokentästä ja kuinka siellä saa veitsestä ennen kuin kerkeää poistumaan lentokentän alueelta. Mä olin tilannut sen kuljettajan ja olin ihan varma, että ei se siellä ole ja ties mihin joudun. Lensin LAN:lla Limaan ja huomiona maailman kauneimmat lentoemännät ja heidän todella koppava asenne :D Lento kesti muutaman tunnin ja laskeutui etuajassa. Ensikosketus Peruun oli kaikkien ylistyssanojen saattelemana mielettömän hyvä. Lentokenttä oli sini-keltaväreineen kuin Helsinki-Vantaa mutta asiat vain sujui paremmin. Maahantulossa puhuteltiin etunimellä ja ärrää oikein rrrullattiin. " How long Marrrii? " " Welcome Marrrii? " Ihanaa. Laukut tuli heti (ehjinä) ja rahanvaihto ja automaatti oli samassa tilassa. Quitossa yllätyin, että siellä ylipäätään oli rahanvaihtoa ja  menin toiveikkaana dollareitteni kanssa tiskille ja pyysin vaihtamaan soleja. " Ei ole. " Ahaa. Tuloaulassa on valtava meri taxikuskeja ja kuljettajia, mutta kaikki oli organisoitu. Mä löysin heti ihanan Miguelini. Hän oli vanha herra, jolla oli safariliivi ja punainen flanelipaita. Koko lentokentän alue oli täydellisen ohjattu ja siistimpi kuin mikään missään. Miguel ohjasi mut kädestä pitäen isoon maasturiin ja jutteli hellyytävästi espanjaksi. Olin aistivinani sääliä hänen äänestään. Matkalla hotelille olin ennen kaikkea huojentunut. Mulla oli Perusta lähinnä sellainen mielikuva, että täällä on vieläkin inkoja ja että he kulkevat hevoskärryillä Andeilla ja kasvattaa alpakoita sekä välillä uhraa neitsyitä sateen jumalalle. Näin kyllä itseasiassa saattaa ollakin, mutta koska olin Limassa, siellä oli KFC ja sama verkkovirta kuin Suomessa. Miten suppea munkin maailmankatsomus olisi, jos en koskaan matkustaisi. Eläisin vain omien mielikuvieni varassa läpi elämän.

Liman lentokenttä on vain viidentoista minuutin päästä kaupungista mutta kuulin, että kentälle mentäessä pitää ottaa muutamakin tunti matkaa ruuhka-aikana. Mun matka yöllä ei kestänyt kauaakaan. Yölliset kadut olivat kyllä sen näköisiä, etten poikkeaisi syrjäiselle kujalle, mutta Quiton jälkeen oli aika hunajaa. Mun hotelli oli kaikin puolin hyvä kolmen tähden ( kahden tähden ;) ). Ympärivuorokautinen vartiointi ovella ja ravintola auki myös läpi yön. Kaikki kontaktini ensimmäisten tuntien aikana puhuivat englantia ja mulle tarjottiin kaikkea, punaviiniä ja vettä ja rinkka kannettiin huoneeseen. Mua aina huvittaa, kun taxikuskit ja kohteliaat miehet haluaa auttaa mua rinkan kanssa ja he maskuliinisesti yrittävät näyttää naiselle miehistä voimaa ja nostavat rinkan tajuamatta, että se oikeasti painaa. Sitä ei noin vain huolettomasti heilauteta olalle. Katson heitä kyllä myötätuntoisesti, kun veri pakkautuu päähän ja verisuoni näyttää poksahtavan otsalle. Se on se mun suoristusrauta ja neljä vartalosuihketta. ;)

Aamu valkeni kirkkaana ja lähdin lenkille. Lima on mahtava! Sanoo muut mitä sanoo. I love it. Vaikea uskoa, että olen oikeasti köyhässä maassa millä on ihmiskunnan kannalta uskomaton, pitkä historia. Eksyin ruokakauppaan eikä ilopissa taas kaukana ollut. Hedelmäosastolla hymyilevä tyttö punnitsi hedelmät ja mä pyörittelin päätäni ja hoin päässäni " this is fucking awesome " :D Mulla saattaa olla ovulaatio, koska ennen tällainen hedelmien punnitustilanne ei ole aiheuttanut tätä.

Siellä oli myös deli, josta sain jotenkuten tilattua lounaan itselleni. Siellä oli myös maailman kostein ja mehevin suklaakakku, mutta mun kakut on nyt hetkeksi syöty. Kaiken kaikkiaan ostin korillisen ruokaa ja maksoin siitä kolme euroa. Sunnuntaina en tehnyt mitään, kun kaikki tuntui olevan kiinni. Päivä oli aurinkoinen ja kirkas. Olin hämmästynyt Limasta. Hotelli sijaitsi downtownissa ja siellä pyöri liikemiehiä puvuissaan ja hohtavan valkoisissa paidoissaan. En liikkunut yöllä kaupungilla, mutta päivällä sain olla täysin rauhassa. Mukavaa, kun kukaan ei kiinnitä minkäänlaista huomiota. Positiivisena huomiona, yllätyin tästä itsekin, on perulaiset miehet, jotka ovat vetäneet itsensä nyt mun top 5 latinomieslistaan. Eivät ole olleenkaan sellaisia Stockan kellon alla musisoivia inkkareita, vaan oikeasti hyvin komeita. Samoin naiset. Tuijotin silmä kovana kaupankassaa alemmuuskompleksissa ja päätin mennä kampaajalle. Hänellä oli musta, kiiltävä, pitkä tukka niin kuin mulla aikoinaan. Nyt mulla on tämä karhea leijonanharja enkä muista miltä se ennen näytti. Hotellin respalla, Carolinalla, oli vielä pidempi suora, kiiltävä, pitkä musta tukka. Hoidin pari juttua hänen kanssaan ja menin hissillä huoneeseen. Tuijotin hissinpeilistä, mitkä muuten pitäisi kieltää, itseäni. Luon uutta nahkaa selkään ja olkapäihin, tukka on kärähtänyt, naama.. Pakko päästä kampaajalle. Ikävä Jonnaa <3

Kotoisin hotellihuone pitkästä aikaa.

Heli Kajon " Jos mä kuolen nuorena " biisin innoittamana en jättänyt kakkua syömättä.

Vietin Limassa kolme päivää ja vältin kaikkea raskasta, KOSKA kuvittelin, että olen korkealla vuoristossa. Selitin kaikille, että nyt täytyy ottaa iisisti ettei iske se kavala vuoristotauti, enkä viitsi riskeerata ettei aivot turpoa. Sitten, kun lähdin bussilla Limasta Paracasiin huomioin bussin ikkunasta, että katsopas, meri. Eli Lima on siis meren rannalla, ei korkealla vuoristossa. :D 

Hoidin Exploring Perun matkanjärjestäjän kautta mulle seuraaviksi kuudeksi päiväksi reissun rannikon kautta Cuscoon. Machu Picchu on mun ainoa sitova aikataulu Perussa ja sinne menen 18 päivä ja siihen mennessä pitäisi olla Cuscossa. Tapasin matkanjärjestäjän ja kymmenessä minuutissa hän oli laatinut mulle aikataulun. Hän hoiti kaikki hotellit ja kuljettajat ja nyt oonkin ollut ihan Herran kukkarossa. Matkustan Cruz del surin bussiyhtiöllä, joka on Perun paras. Eikä syyttä. Istuimet menevät 160 asteeseen ja tarjoillaan kunnon ruoka. Matkustamossa on myös lentoemäntä tyyppinen palveluhenkilö, joka tarvittaessa ( näköjään ) myös peittelee. Pitkät matkat sujuu tosi mukavasti, kun on jalkatilaa ja leffoja englanniksi sopivalla äänenvoimakkuudella. Mä en tiedä mikä täällä on yleinen turvallisuustilanne, mutta tässä putiikissa tehdään turvatarkastus jokaiselle matkustajalle ja meidät videokuvataan ennen lähtöä. Bussi on myös 24h GPS seurannassa mahdollisten " turhien " pysähdysten takia. 

Paraciin meni Limasta reilut kolme tuntia ja olin jopa vähän pettynyt, kun bussi kurvasi pienen katoksen eteen Paracasissa. Olin viihtynyt niin hyvin. Katos oli bussiasema ja siellä oli paljon koiria. Jonotin rinkkaa jonkun aikaa ja mun malttamaton kuljettaja, jolla oli " Mary " lappu kädessään heilutteli siellä jo. Hotelli oli aika karsea mutta ajoi asiansa. Henkilökunta koostui nuorista pojista, jotka olivat kyllä mahtavia. Paracas oli itsessään kolmesta kadusta koostuva kylä, jonka 70% elinkeino on turismi ja 30% kalastus. Aamulla lähdin pojan saattelemana satamaan ja sieltä Ballestas Islands " Poor man´s Galapagos " venekierrokselle. Kyllä mun pitkälle kehittynyttä kärsivällisyyttä taas koeteltiin. Erinäistä jonoa jonon perään, mutta vihdoin mullekin näytettiin paikka paatissa ihan viimeisellä rivillä ja heitettiin pelastusliivi perään. Ilma oli viileä ja pilvinen, mutta onneksi mä olin verhoutunut fleeceen.

Jurnutettiin aallokossa täysiä puoli tuntia merelle ja matkalla merileijonat molski meressä. Onneksi mulla oli ipod matkassa ja pystyin sulkeutumaan muun veneen ulkopuolelle. Veneemme koostui eri ikäisistä pariskunnista, jotka olivat kaikki ostaneet uudet, matchaavat, The North Face-tuulitakit ennen matkaa. Ja sitten kuvaataan joka helvetin lintua, joka taivaalla lentää. Jos lintu sattui lentämään veneen päältä, niin sitten nopeasti vedettiin huppu päähän ja hihiteltiin yhdessä nenät vastaikkain. Ja sitten taas vähän pussaillaan. Saatana. 

Vihdoin meren keskeltä ilmestyi pieniä asumattomia saaria, jotka siis olivat niitä mitä tänne meren keskelle oltiin lähdetty ihmettelemään tänä harmaana keskiviikkoaamuna. Canonit räpsi kuvia tuhatta ja sataa ja joka kulmasta. Mun mielestä ne saaret oli täynnä lokkeja. Ehkä satojatuhansia lokkeja. Mä katselin medusoja meressä ja yritin säätää musiikkia kovemmalle, ettei perämoottori peittoaisi kaikkea MJ:tä. Onneksi näin merileijonia, koska ne on ihania. Pyörittiin siellä saarten ympärillä varmaan tunti ja sitten täyttä häkää takaisin satamaan. Mä kyllä nautin kierroksesta, vaikka lokit vai mitä ne nyt oli, ei mua kiinnostakaan. Paracasin alueella asustaa 1500 eri lajia ja olusuhteet ovat poikkeukselliset. Maapallon monimuotoisuus. On se hienoa.

Ja kaikki kuvaa nyt vasemmalle!

Ja kaikki kuvaa nyt oikealle!

Merileiska relaa rauhassa kivellään ja huomaa lähestyvän turistin...

... Ja ottaa nopeasti merileijonalle tyypillisen poseerausasennon. Maksetaankohan noille, että ne on tuolla?

Ja sitten lämmitellään kotimatkalla. Saatt...

Merileijonillakin on mies! Sorry mulla on nyt tällainen päivä.

Venekieroksen jälkeen, kunnon ihmisenä, päätin vielä lähteä neljän tunnin luonnonpuistokierrokselle. Kävin hotellilla nopeasti lataamassa soittimen, koska en kestäisi tilannetta, että akku loppuisi kesken kierroksen ja joutuisin oikeasti kuuntelemaan opasta. Ajettiin minubussilla kymmenen minuuttia luonnonpuistoon. Luonnonpuisto sanana tuo mulle yleensä mieleen ison viheralueen, jossa on paljon puita ja harvinaisia kasveja. Täällähän ollaan ihan erämaassa ja luonnonpuisto on valtava aavikkomainen alue. Jos olisin ottanut ne napit pois korvilta voisin kertoa tästä enemmän, mutta koska nämä neljä tuntia olivat mun elämäni tylsimmät, mä vaan tuijotin kelloa ja kuuntelin Lambadaa. Puuduttava kierros alkoi 12 minuutin videolla ja jatkui museo(hohhoijaa)kierrokseen. Sitten ajettiin pitkin aavikkoa ja välillä pysähdyttiin katselemaan. Mä toimin pariskuntien hovikuvaajana. Piti ottaa kuva, kun takana on kivikasa, ja kuva, kun takana on hiekkakasa, ja kuva kun takana on...

Kierroksen loputtua menimme kylään, joka tuhoutui täysin 2007 maanjäristyksen jälkeisessä tsunamissa. Saimme suosituksen mennä seafood-ravintolaan, josta tulee keskimääräisesti vähiten vatsavaivoja. Mä jätin väliin näiden suositusten saattelemana ja potkin kiviä ravintolan edessä. Jostain siihen tuli sen ravintolan kokki ja pyysi mua vaimokseen. Oliskohan pitänyt suostua. Tulisiko se sitten mun kanssa näille tylsille kierroksille, joissa voitaisiin ottaa meistä yhteiskuvia ja tylsistyttää jokainen katsoja? Kun meillä oli niin ihanaa siellä erämaassa! Saatana.

Paracas National Reserve. 

Vesilintunen.

Vihdoin kierros oli ohi ja mut palautettiin hotellille. Odottelin siellä tunnin ja kuljettaja heitti mut katokselle. Matka Paracasista Nazcaan kesti vajaat neljä tuntia, perille tultiin yhdeksän aikoihin ja löysin heti " Mary " kuljettajani. Hotelli on tällä kertaa ihan munkin standardien mukainen kolme tähteä ja kuuma suihku. Mä niin nautin tästä verkkovirrasta, kun ei tarvitse kehitellä mitään toimenpiteitä adapterin ja tietokoneenlaturin pidikkeeksi. Olen joutunut miettimään aika mielenkiintoisia ja todella sähköturvallisia ratkaisuja aiemmin. Kerran vain olen saanut sähköiskun, ihan pienen.

Aamulla kuudelta pystyyn, aamiaista, kamat kasaan ja rinkka lukkojen taakse. Kahdeksalta kyyti pienelle lentokentälle, josta lento Nazcan linjojen päältä. Olin niin onnellinen, kun sain sittenkin tehtyä tämän täällä, koska alunperin ajattelin jättää ne väliin etäisyyksien takia. Aamu oli harmaa ja sumuinen. Lentokenttä oli täynnä ihmisiä ja selvisi, ettei kenttää ole vielä aukaistukaan. Aamukuuden ensimmäinen  ryhmä istuu ja odottaa kahvikupit kädessään puoliunessa nuokkuen. Mulle kerrottiin, että mun aikani nousta pienkoneen siiville koittaisi noin yhden aikoihin. Ehkä. Onneksi siihen tuli joku jampsteri, joka sanoi, että voi näyttää mulle ajankuluksi vanhan intiaanien hautausmaan. No mikä ettei!

Ajettiin sinne sumussa ja hiekkapölyssä, alue on keskellä ei mitään vuorien juurella. Hautausmaa-alue on kokonaisuudessaan valtava ja hautoja on avattu vasta kaksitoista. Maa oli kuopalla jokaisen haudan kohdalla ja niitä on arvioilta ainakin 300 avaamatta. Käveltiin avatuille haudoille, joissa oli intiaanien muumioita. Joka puolella kävellessä maasta törrötti reisiluita, selkänikamia ja sormia. Kuolleet käärittiin pellavaan, ja maasta kumpusikin kellertävää pellavaa. Kankaan riepuja oli siellä täällä. Muumiot olivat noin tuhat vuotta vanhoja. Oli myös pieniä vauvahautoja, joihin haudattiin uhratut lapset. Uhreilta leikkattiin raajat uudelleensyntymistä helpottamaan. Onpa kauniisti ajateltu. Siellä oli pääkalloja, joista pystyi näkemään yksipuolisen ruokavalion. Elinikä tuolloin oli maksimissaan 40 vuotta ja yleisin kuolinsyy oli osteoporoosi. Ellei sitten joku muu tauti vienyt aiemmin. Tosi mahtava kokemus! Onneksi tämä reipas nuori mies tuli tätä ehdottamaan. Ja ei, en ottanut hautausmaalta yhtään luuta tai kankaanpalaa. Olen katsonut Uinu Uinu Lemmikkini ja ottanut opikseni. Kuolleiden intiaanien kanssa ei kannata pelleillä.

Palasin lentokentälle taas odottamaan. Sumu ei ollut väljennyt juuri yhtään ja yritin tiedustella lennetäänkö tänään ylipäätään. Sí Sí senorita, mutta etkö huomaa, kenttä on suljettu? Odotin ja odotin. Vihdoin kuulin, että jossain joku lenskari lähtee. Varmaan se aamukuuden porukan ensimmäinen osa. Yhden jälkeen minutkin valjastettiin koneeseen ja annetiin kartta käteen. Yes! Vähän nämä pienkoneet täällä etelä-Amerikassa kuumottaa ( varsinkin, kun luin juuri Perussa pudonneesta helikopterista) mutta varmoin elkein pieni koneemme vaappui ilmaan. Nazca linesit ovat lähellä kenttää, joten kauan ei tarvinnut odotella näiden ihmeiden näkemistä. Jos et tiedä tai ole koskaan kuullut Nazca lineista, käy toki katsomassa;

http://fi.wikipedia.org/wiki/Nazcan_linjat

Näkymät olivat huikeita. Nämä linjat herättää juuri niitä kysymyksiä, että miten ne on osattu tehdä ja miksi, kun ne näkyy vain ilmasta käsin ( ufot ) ja täysin symmetrisesti ( ufot ) Mua ei itsessään ne eläinkuviot säväyttäneet, vaan ne täysin symmetriset viivastot pitkin karua jokilaaksoa. Mä lähden ihan täysillä tuohon ufoteoriaan. Siellä oli kiitoratakin avaruusalukselle. Ja E.T.

Ajelu kesti 20 minuuttia ja onneksi, koska kyyti oli pomppuista ja kahvi nousi happona kurkkuun aika ajoin aika pahastikin. Lennon jälkeen palasin hotellille, jossa odottelen seitsemän tuntia bussin lähtöä. Ilman huonetta, sen luovutin aamulla. Bussimatka on mukavat yhdeksän tuntia, mutta saapahan nukkua ja nauttia kunnon istuimesta.

" You don't need a boyfriend, you have me! Don't cry Marrri, I love you! Now give me some milk? "

Minä vuonna 4012 edelleen odottamassa sitä oikeaa.

Rakas sumu, hälvenisitkö ennen kuin vanha vatsahaavani kukoistaa jälleen?

I HATE WAITING.

No vihdoin.

E.T says Hello!

Avaruusaluksen kiitorata. Ja maantie.

Kukaan ei jaksa enää lukea, joten kiitos ja kuulemiin! Ja anteeksi säädytön kielenkäyttöni, syön pippureita ja olen oikeasti tosi onnellinen kaikkien onnellisten pariskuntien puolesta :))

Marrri